Ohhoh, mikä blogihiljaisuus onkaan ollut. Olen tosin ihan tietoinen tilanteesta ja väitän, että olen yrittänyt tehdä asialle jotain, mutta saamattomuus on vienyt voiton. Olen ihan oikeasti ottanut paljonkin kuvia, että "nämä laitan blogiin", mutta sitten aina ne kuvat on vaan jäänyt laittamatta...
Nyt kuitenkin löytyi aika ja paikka ja into kirjoittamiselle niin ajattelin syventyä keittiökauppojen ihmeelliseen maailmaan. Se muuten onkin aikamoinen Maailma. Olen tässä huomannut, rempan edetessä siis, että aina kun olen luullut, että nyt se Päätös ja Valinta on tehty, niin tulee seuraava! Otetaanpa esimerkkinä ensin lattian valinta, sitten maalit, verhot, matot, joo mitä vielä!?
Eräänä viikonloppuna oltiin Expertin messuilla katselemassa keittiökonevalikoimaa ja päätettiinkin sieltä sitten hyvään pakettihintaan tehdä hankinnat sieltä. Taisi siellä kaksi kolme tuntia vierähtää, kun vertailtiin ja tutustuttiin mm. erilaisten uunien laajaan valikoimaan, huh! No mutta hyvä tulikin, Mmmmm iele. ;)
Viimeiset pari viikkoa olen käyttänyt eri keittiöfirmojen malliston tutkimiseen ja muutamien tarjousten vertailuun. Tässä tämä valintojen vaikeus on ilmennyt kaapin ovien aukeamissuunnan valinnassa, keittiötason väri, tiskialtaan väri, valaistuksen väri, roskiskaapin roskalaatikoiden korkeus, eeeh ?
Kisassa on mukana pari ihan tunnettua keittiöbändiä ja sitten yksi vähän paikallisempi putiikki.
Olen ollut aika yllättynyt, että siinä missä tämä paikallinen putiikki tarjosi aika kohtuullista hintaa, toinen noista tunnetummista brändeistä hinnoitteli itsensä aika kertaheitolla ulos meidän budjetista. Toinen brändi taasen oli maltillisempi, mutta silti hieman kaivelee, että miksi joka ikisen sentin mittaamisesta laskutetaan erikseen, tekeekö sen joka kerta eri mies?! Unohtamatta tietenkin sitä, että ne kaikki erillismitatut tuotteet ( kuten välitilan lasi ja keittiön taso ) tulee sitten vielä asentamaan Joku Muu kuin se kaappien kaasaja.
Palvelun laatu on vaihdellut ja kyllä näin kuluttajana sillä on aika paljon merkitystä. Jos jää yhtään se tunne, että myyjä "heittää pihalle" eli on kiireisen tuntuinen eikä uhraa aikaansa niin ei kyllä tee kovin hyvää vaikutusta. Näin kävi viimeisimmässä paikassa, jossa tietty jo aika hyvin tiedettiin mitä halutaan, mutta toivoisin silti hieman pientä hienovaraisuutta, etenkin kun siinä "kiireessä" jäi melkein kysymättä tärkeitä asioita. No eipä sillä, heillä ei ole edes tarjota sellaisia yläkaappeja kuin halutaan, joten pitäisi kai kiittää ja hyvästellä ennen kuin mennään asiassa sen syvemmälle.
En viitsi vielä paljastaa missä hintavertailua on suoritettu, mutta palaan tähän kun valinta on tehty! Sitten voin vihjata enemmän siitäki, minkä näköistä on tulossa. :)
Sateista syysiltaa itse kullekin!
perjantai 2. marraskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvä jeee :D
VastaaPoista