perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulukuuta ja joulua

Viime aikoina on ollut kaikenlaista. Kiirusta, laiskuutta, hiljentymistä, hyvää ruokaa, rakkaita ihmisiä ja muistoja, ja vähän luntakin! Blogin päivittäminen on ollut kovin olematonta, joten yritetäänpä tehdä pieni kooste. Lumesta on hyvä aloittaa, se on niin harvinaista mutta niin herkkua!<3
Lemillä oli lunta eräänä viikonloppuna, todistettavasti!


Koiruuksia
Loch Nessin lumihirviö ja Prinsessat 

Edellisenä iltana lunta satoi tupruttamalla niin, kahdeksalta pelattu jalkapallokenttä oli kymmeneltä kadonnut. Heittipä sinne hankeen eräs urho lumienkelinkin ;)  Siitä ei valitettavasti ole kuvaa. Aamulla sitten lunta oli lähemmäs 20-30cm ja siitä oli helppo pyöritellä puolikkaan aikuisen kokoisia lumipalloja. Iskä on kait unohtanut opettaa siskoja lumiotusten rakentamisen suhteen.. toinen prinsessa kun aloitti pienellä lapiolla lumenkasaus ikuisuusprojektin?? Iskälle terveisiä, enemmän lumitöitä neitien kanssa!

Joululeipomisia tuli myös tehtyä, vähän urakkahommana, kun jätin Kaiken viimoselle viikolle. Ensi vuonna sit pitää alottaa nää hommat vähän aikasemmin, note to myself.
Omatekoista piparkakkutaikinaa. Oli muutes raakana tosi hyvää ;) Ja pipareistakin tuli ihan hyvän makuisia.


Plantagenista meidän mukaan tarttui Sopivan kokoinen joulukuusi. Ei viitsitty ottaa tänne keskeneräisyyden keskelle isompaa kuusipuuta, niin tämä kelpasi hyvin. Edellisvuoden koristeetkin oli tallessa ja pääsivät koristamaan joulupuun oksia.

Ihanille ystävillemme tein joulumuistiaiseksi jättiläismarenkeja. Suklaakaneli ja vanilja-punaisilla raidoilla versioita. Näitä mahtui siis vain neljä uunipellille. Isoja!

Askartelin myös polkagris karkkeja, huh mikä homma!
Keitellyn sokerimassan venytystä ja vanutusta. Sormenjälkien polttamista sormenpäistä.
Alku aina hankala, vaikka se ei tästä kuvasta näykään katsojille!:D
Gick inte som i Strömsö
 
Mutta tulihan niistä sit ihan kivan näköisiä..ainankin viimeisestä kierteestä ;)
Netistä löytyi kiva video miten näitä tehdään Ruotsissa tehtaalla. Jännää. Voisin vaikka lyödä vetoa että miun massassa ja niiden massassa on JOTAIN eroa! :D Katsokaapa vaikka ja olkaa eri mieltä jos uskallatte.
http://www.youtube.com/watch?v=zzNdXMmpfOw

2 kommenttia:

  1. Hei Paula
    Ihana katsoa lunta, vaikka vain kuvasta. Olisitpa pistänyt vähän taskuusi ja tuonut näytille!
    Kiitos hedelmäkakusta, se on herkullista ja todellakin paranee vain muhiessaan, mutta taitaa loppua ihan kohta.Toisaaltaan se on hyvä, sillä katumusviikot alkavat.

    Missä vaiheessa teidän remontti on menossa? Joko kolot on täytetty? Nythän teille tulee pieni luova tauko luonnostaan kun menette "pulkkamäkeen".

    Olipa mielenkiintoinen esitys polkan teosta. Vaikutti kyllä siltä, että massoissanne oli jotain eroa, ainakin määrässä, jos ei muuten. Sinulla on aikaa n. 11 kuukautta harjoitella samaan lopputulokseen. Saat yhden vinkin;
    voit jakaa harjoittelukappaleet tuttavillesi!!
    Iloista Uuttavuotta teille molemmille ja pitkiä mäkiä tammikuulle.t.Terttu

    VastaaPoista
  2. Kivan näköistä touhua oot tehnyt! Ai ,oispa saanu maistaa pipari taikinaa NAM! Joskus sitten ,vai?Lemiläisten talo on kivan näköinen!

    VastaaPoista