Keskiviikkoaamuna aamiaisen jälkeen pakattiin tavarat ja koetettiin hieman keventää Lassin reppua meidän pyörälaukkuihin. Aiemmin itse reppu täynnä ajaneena, oli sympatiani repun raahaamista kohtaan sen verran suuret nimittäin.. :)
Yhdentoista maissa päästiin vihdoin matkaan kohti maailman reunaa.. tai no ainankin Verlasta Lemille, heh :P Reittikuvaus löytyy tästä. Reitti on kartalla hieman lyhennelty, jotta lähtöpaikan ja määränpään asukkaiden yksityisyys pysyy suojassa.:)
Lähdettiin rauhallisella(??) vauhdilla ajelemaan ja koska pyörän selästä ei tullut koko ajan pysähdyttyä kuvaamaan matkaa, niin tässä teille pari kuvaa Verlasta. Sehän on muuten Unescon maailmanperintökohde, ja oikein kaunis sellainen. Kannattaa kyllä käydä joskus katsomassa jos sattuu siellä suunnilla (Heinolantietä Kouvolasta pohjoiseen) ajelemaan. Tehtaaseen pääsee nimittäin myös kierrokselle, tutustumaan miten ennen aikoihin valmistettiin vaneria!:)
Verlasta ajelimme siis kohti itää Tuohikotin suuntaan, maisemat oli maalaiskylämäisen kauniit.:) Eikä ajettavassa tiessäkään ollut valittamista, sillä tie kulki salpausselän harjulla, eikä ylämäistä ollut tietoakaan! Ensimmäisen ~10min tauon pidimme jossain 20km vaiheilla, armeija-alueen reunalla. Maisteltiin eväitä ja läpsittiin hyttysiä. Kuvassa mukanani olleet miehet poseeraa enemmän tai vähemmän :D
Matka jatkui kohti Tuohikotin ABC:ta. Matkalla tosin oli kaikkea jännää :D
![]() | |
| Ämpäripää |
![]() | |
| Tiehallinnon särkemä seinä |
![]() |
| Eläimiä ja toi täti |
![]() | |
| Kuvaaminen sallittu |
![]() |
| SPOCK! |
![]() |
| Ken tietää? |
ABC:lle lopulta päästyämme piipahdimme täyttämässä vesivarantoja sekä ostettiin baanania ja tomaatteja, ehkä vähän suklaatakin? Matka jatkui, ja savitaipaleentiellä oli sitten vähän tylsempää ajella. Sekin oli suoraa ja tasaista, harjulla oltiin edelleen, mutta ympärillä oli lähinnä vaan metsää. Ja metsää. Ja metsää. Pysähdyttiin taasen evästauolle kun bongattiin tienreunasta Järvitaipaileen linnoitus
Matka jatkui taas. Ilma oli onneksi tässä kohtaa vielä oikein suotuisa, pientä yläpilveä ja ~20celsiusta lämmintä. Joskin sitten, lyhen tauon aikana ennen Heituinlahtea, arvelimme hieman ilman viilenneen ja takaa nousi aavituksen verran uhkaavan näköisiä pilviä, iik. Poljimme kuitenkin etiäpäin tarmolla, kunnes tihkusade seisautti retkueemme Heituinlahden pienen pienelle huoltoasema/kaupalle. Tässä kohtaa tankkasimme suklaata ja kaivoimme pitkähihaista päälle.
![]() |
| Suuuuklaaaaata! |
![]() |
| "Ymmh. Sade menee varmaan ohi?" |
Hetken aikaa odoteltiin kunnes päätettiin jatkaa matkaa tihkusta huolimatta.. "kyllä se kohta loppuu". Ajettiin varmaan 500metriä eteenpäin, kun alkoi vettä tulla sitten "vähän" enemmän. Pysäytimme pyörät erään maitokopin kohdalle, jotta voisimme laittaa gore-texia niskaan. Tästä kohtaa jäi jotenkin mieleen "ne viimeiset kuuluisat sanat.." kun keskustelin Lassin kanssa jotakuinkin näin
mie: Lassi, haluatko pitää evästaukoa vai jatketaanko matkaa?
L: Ihan sama, Pitääkö noi teidän vaatteet vettä?
mie: Joo, pitää.
L: no, Mennään sit!
ja niin mentiin.. ja niin alkoi sataa vielä enemmän(jos mahdollista?) Vettä tuli kuin aisaa, kuin saavista kaatamalla, kaatosateen lailla. Ja ne pisarat ei muuten olleet mitään pieniä!! Ei menny kovin montaa metriä, kun alkoi nilkat kastua, kun lahjetta pitkin lirui vesi norona. Jälkeenpäin tää kaikki kyllä naurattaa, mutta kun tuon sateen aikana käännyttiin vielä pienen pienelle soratielle ajamaan, jotta vältyttäisiin kiertämättä Savitaipaleen kautta, niin kyllä ainankin miulla meinas usko loppua siihen, että ollaanko edes oikealla tietää. Kengät oli siis litimärät, hanskat oli litimärät, hiukset oli litimärät ja housuistakin tuli vesi läpi kun ei ollut kuin Windstopperit ilman teipattuja saumoja siis. Ainiin, ja miulla ja Hassella ei ollut takalokasuojaa, kun se ei mahtunut tarakan alle!!
Jossain vaiheessa se sade sit kumminkin loppui, ehkä puolen tunnin kuluttua? On muutes aika pitkä aika polkea sateessa, jossa hädin tuskin näkee eteensä. Aurinko alkoi siis vihdoin pilkistää ja pysähdyimme hetkeksi. Hasse ilmoitti olevansa litimärkä, koska se takki " ei ollutkaan gore". Mjaha. :D Vaatteiden vaihtoa osa1. Koska ei ihan vielä luotettu siihen, etteikö vettä vielä tulisi, jatkettiin matkaa niissä kosteissa kuorivaatteissa. Kun Aurinko sitten vihdoin tuli kunnolla esiin, parkeerasimme pyörät pienen sivutien risteykseen, jotta aloimme tutkia sateen aiheuttamia epämukavuuksia. Tässä kohtaa oli myös oikein lohdullista kaivaa eväät esiin. :D
![]() |
| Vaihtovaatteiden etsintää |
![]() |
| Evästauko |
Taisimme myös tiedottaa Lemin huoltojoukkoja, että märkä retkue on 30km päässä maalista, josko saisi saunaa sitten lämpiämään sopivassa kohtaa.:)
Jatkettiin ajamista, sillä pienellä soraisella tiellä, joka myös tällä etapilla korvasi alkumatkan mäettömyyden. Mäkiä nimittäin riitti. Pyörälaukkujen kanssa joutui sitten kyllä taluttelemaan jonkin verran, kun ei vaan takapainoinen Fisheri jaksanut puskea ylös asti. :) Kuljettajalla ei tässä kohtaa ole osaa eikä arpaa?;)
Ilma pysyi aurinkoisena, ja kun oltiin saatu enemmän tai vähemmän kuivaa vaatetta päälle(t-paita ja shortsit) oli ihan mukava ajella eteenpäin. Itselläni oli vielä pelastavat villasukat matkassa mukana, ei ne märät kengät tuntunu ollenkaan niin pahalta enää!:D
Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun alkoi ilmaantua LEMI-kylttejä reitin varrelle :) Se oli oikeastaan aika lohdullista, sillä voimat oli jollain tapaa jo hieman lopussa, vaikka itse polkeminen sujuikin vielä ihan mukavasti.
Matkalla bongattiin heposia
![]() |
| Kato! Noi tulee moikkaa! |
![]() |
| Ihahahhhaaa! |
ja kun vihdoin saavuttiin Lemin kirkolle, oli pakko pysähtyä jätskille!
Tässä muuten todisteita siitä lokasuojattomuudesta. Voi vaan arvata, että kumpi reppu oli sellaisen pyörän matkassa, missä oli se lokasuoja :D
Vielä oli 13km matkaa edessä ja piti heittää kurareppu selkään.:) Viimosella etapilla vähemmän pyöräilyä treenannut Lassi(mitään nimiä mainitsematta!) piti joukon perää huikealla 13km tuntivauhdilla. Piti ihan välillä pysähtyä odottelemaan sitä, jottei se nuupahda kesken matkan yksinään. Päästiin kumminkin loppujen lopuksi hyvin perille, vaikka vauhti kovasti hidastuikin viime kilometrien kohdalla. Pyöriä ja kenkiä odotti iltapesu(kuraa nimittäin riitti) ja laukutkin sai onneksi huuhdeltua pihamaan letkulla. :)
Matkaa tuolle episodille kertyi 88km, aikaa kului 7tuntia, josta polkemiseen käytettiin 4h15min ja keskivauhdiksi ylsi jopa 20km/h! Täytynee tässä ihan vielä kiittää retkueen tukijoita, majapaikan tarjonneita ja kannustaneita! Ensi kerralla otamme teltan mukaan, niin saadaan vähän lisähaastetta reissuun! :)
Team Paha & Ällikkä-mies

















Hei ,olipa kiva lukea hyvin tehtyä reissua...tästähän tulee kaiketi tapa ??Ens kesänä uusiks ?! Vaiko tänä kesänä heh.?
VastaaPoistalisää..<3 ihana
VastaaPoistaSe Verlan tehdas teki paperia, ei vaneria. Muunmuassa kouluihin niitä paksuja kuvatauluja joita opet sitten näytteli oppilailleen :)
VastaaPoista