lauantai 2. huhtikuuta 2011

Vaahtokarkkiunelmia

Sain synttärilahjaksi Ninalta Lahjoja keittiöstä-kirjan, se onkin ollut kokeilussa viime aikoina. :)

Alotin helpolla suklaaviritelmällä, tuli tämän näköistä
Suklaa-juttusia

Nyt torstaina tein lime-valkosuklaafudgea, kokeilin olisiko siitä edellä mainitun kirjan antaneelle synttärilahjaksi. Ohjeessa varoiteltiin valkosuklaan liiasta hämmentämisestä, ettei sokeri kiteenny ja sen myötä muutu koko fudgetahma rakeiseksi. Varoituksesta nokkelana (kuvittelin!) tein niin, että ripottelin suklaamurut ensin vuoan( ohjeen mukaan 17x17cm vuoka, Tässä tapauksessa halkasijaltaan 24cm piirakkavuoka) pohjalle ja kaadoin sitten muun massan siihen päälle. Vaikutti hyvältä, massa jähmettyi oletetusti ja oli ihan..melkein leikattavaa. Paitsi kunnes veitsi upposi fudgen pohjaan, missä kaikki valkosuklaa oli sulana tahmana ja levisi ylt'ympäriinsä. No maku oli hyvä, koostumus vaatii vielä hiomista. :P Lopputulos ei ole juurikaan kuvattavaa.. tahmaa. :D

Perjantaina sitten muistin/löysin vihdoin kaupasta vaaleaa siirappia, jotta voin tehdä kotitekoisia vaahtokarkkeja. Projekti alkoi alkuillasta hyvin, paitsi että sen kauan jahdatun siirapin sijaan, jostain syystä laitoin kattilaan kiehuuntumaan hunajaa sokerin kanssa.Äh. Tässä vaiheessa vielä uskottelin itselleni, että sehän on melkein samaa koostumukseltaan, ja sokerista molemmat, että hyvin tässä käy! Ja hyvältä se näyttikin, kunnes tuli aika kumota vaahtokarkkilevy vuoasta. Se oli vähän sellasta, kuin nuotiolla sulatettu vaahtokarkki, kivaa tahmeaa massaa,joka ei meinannu edes irrota vuosta :D saatika siitä leivinpaperista, minkä kuvittelin auttavan asiaa, irtoamista siis. No, hetken mietinnän jälkeen päätin, että vielähän tässä ehtii (klo 23:00) kun ei nukuttanutkaan. Kiehuttelin uudet sokerit Siirapin kanssa, vaahdotin kahden valkuaisen sijasta kolme(3) valkuaista ja öljysin vuoan rypsioljyllä(ei ollut auringonkukkaöljyä) johon tuli maizenasta+tomusokerista jauhotus, ettei massa takertuisi reunoihin ja irtoaisikin joskus. Massa onnistui hyvin, jätin sen jähmettymään yön yli ja aamulla oli totuuden hetki.. Vuoassa nökötti ihan kelvollista vaahtokarkkiainesta, vaikka vuoasta irrottaminen ei ollut mitään helppoa vieläkään, tiedä mitä tähän keksisi? Sain kuitenkin leikattua massan, ja kieriteltyä palaset maizena+tomusokerissa. Ja mikä tärkeintä, näistä tuli herkkuja! :)(:
Vaahtokarkkiunelmia <3
 Siinä aamutohinassa tein myös vuokaleivän, koe1. En käsitä miten hyvän kotitekoisen leivän tekeminen on jotenkin niin vaikeaa. Tai se, että siihen saisi hyvän koostumuksen. Onko kaupan leivissä niin paljon natriumglutamaattia-mitensesitkirjotetaankaan, ettei kotitekonen leipä Maistu?:/ Käytin taikinassa speltti-sämpyläjauhoja, kaurahiutaleita ja vehnäjauhoja.
No, tältä se eka näytti.. puolikkaana.
Leipä1
 Illalla, äsken, päätin tehdä toisen leivän huomisaamuksi. Toivottavasti tuli vähän parempi, tuo aamuinen oli ehkä aavistuksen raaka keskeltä sisältä. Erä2 näytti jo uunissa paremmalta( ei tullut toiselta laidalta yli!:D)

Ja näin herkulta se sitten näyttää valmiina
Vehnäjauho-ruislese-sämpyläjauho-leipänen


Omnom, aamua odotellessa! :)

3 kommenttia:

  1. AAAAAAHHHH....iIHANAN näköisiä,sori en syö leipää ku hyvin harvoin:((((
    Karkit vois olla maistamisen arvoisia,teeppä joskus tuliais maistiaiset hehhhhee....Nam!

    VastaaPoista
  2. Mahtavan näköistä tarjottavaa :) NAM !!

    VastaaPoista
  3. Nam!!! :) Kiitti linkkivinkistä, tätä alankin seuraamaan ;)

    VastaaPoista