tiistai 9. marraskuuta 2010

Minä ja makaroonilaatikko

Minä. Lisäsin kuvan josta pidin ja johon samaistuin kun äsken latasin sen kamerasta koneelle. Tuli sellainen Minä-olo.
Vaikka nyt en ihan näytäkään kuvassa siltä, kuten useimmat tuttuni minut mieltävät yleensä.
Lasit.
Eivät ole minun.
Pidän nii(s)tä silti.



No oli sille jokin syykin. Hasse ei voinut pitää lasejaan päässä, koska sillä oli lastia niskassa.
Kuva kertonee enemmän kuin sanat.:)




Siskot oli kylässä :)(:

Pitää hieman jatkaa minuudesta. Ja noista laseista. Ja siitä, että äskeinen olotilani jotenkin samaistui tuohon hieman.. boheemiin ulkonäköön.
Teen makaroonilaatikkoa. Tällä hetkellä lähinnä uuni tekee sitä.
Äsken kuitenkin havahduin siihen, että en muista ollenkaan Monelta laitoin vuoan uuniin. Tunninhan tuon makaroonilaatikon siellä pitäisi paistua. Oletan että se on ollut siellä likimain kaksikymmentä minuuttia. Sovin siis itseni kanssa, että se sopii, arvioksi. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta kun teen uunissa jotain, minkä pitäisi olla siellä x minuuttia. Siis, joku puoli tuntia tai tunti tai yli, on niiiiin pitkä aika, että ei sellaista muista vahtia. Olen ihan varma! että vilkaisin mikron digitaalikelloa kun laitoin vuoan uuniin, mutta aivoihin ei ole jäänyt mitään muistijälkeä näytön lukemasta. Piparin ja muffinssien paistamisen taidan kutakuinkin sillä verukkeella, että niitä voi vahtia luukun ääressä sen 10-15 minuuttia. On Pakko, koska muuten ne hiiltyy. Mutta makaroonilaatikko ja toisena hyvänä esimerkkinä lasange. Ei siis mitään toivoa, että muistaisin rekisteröidä sen vuoan uuniin tyrkkäämisen. Lopputulos on yleensä kuitenkin melkoisen kelvollinen, joten suurta haittaa ei siis pääse syntymään tästä suuripiirteisyydestäni. :) joka aika ajoin muistuttaa erästä tunteemani henkilöä.;)

Mmh, makaroonilaatikosta tuli valmista. Pinnan värin perusteella se on valmista. Tuli kuitenkin mieleen, että taisin laittaa uunin asteet väärän ohjeen mukaan. Pussin kyljestä tarkistaminen kertoi epäilyni toteen. Kuinkahan paljon +25asteen lisä vähentää uunissa hautumisaikaa jos kypsyystunnisteena on pinnan väri. Auttaisiko joku matemaatikko :D

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla etta joku muukin on hieman hajamielinen valilla :)

    Kivoja kuvia, *haleja*

    VastaaPoista
  2. Tähän pitää kyllä näin jälkikäteen lisätä, että pinnasta tuli paljon rapemapi ja makaroonit ei olleet ollenkaan niin mössönä kuin ennen, joten tällä kuuman uunin tekniikalla teen kyllä ensi kerrallakin!

    VastaaPoista